Ake Ja Mina

Download Ake Ja Mina PDF/ePub or read online books in Mobi eBooks. Click Download or Read Online button to get Ake Ja Mina book now. This website allows unlimited access to, at the time of writing, more than 1.5 million titles, including hundreds of thousands of titles in various foreign languages.
Åke ja minä

Åke Lindmanista (1928-2009) voi hyvin käyttää epiteettiä 'legenda jo eläessään'. Hän oli tunnettu ja rakastettu elokuvaohjaaja, näyttelijä ja jalkapalloilija, jonka tulkinnat muistetaan niin varhaisen Suomi-elokuvan konnana kuin Tuntemattoman sotilaan kovennettua seisovana Lehtona. Vähemmän tunnettu on Åken ura teatterinäyttelijänä. Hänet nähtiin kuitenkin näyttämöllä eri puolilla Suomea ja Ruotsia aina 1990-luvulle saakka. Tiedetään, että Åke oli nuorena jalkapallotähti, mutta mo-niko muistaa, että hän pelasi myös Suomen edustusjoukkueessa Helsingin olympialaisissa vuonna 1952. Lindman toimi myös kansainvälisten tuotantojen suomalaisena yhteyshenkilönä mm. Jerry Lewisin ja Alfred Hitchcockin kanssa. Punaiset- elokuvan ohjaajan Warren Beattyn kanssa hän suorastaan ystävystyi, siinä määrin, että vei miehen pikamatkalle Lappiin katsomaan lempimaisemiaan. Åke ja minä -kirjan minä on vuorollaan moni Åken lähellä eläneistä ja työtä tehneistä ihmisistä. Pää-osassa on itseoikeutetusti puoliso Pirkko Mannola, jonka tapaamisesta kertomus alkaa - polveillakseen myös takaumina läpi tärkeiden vaiheiden molempien elämässä. Muistojaan kertomassa ovat myös Åken ja Pirkon tytär ja vävy Heidi ja Teemu Kara sekä monet perheystävät. Läheisistä yhteistyökumppaneista mukana kirjassa ovat muun muassa Åken luottokuvaaja Pauli Sipiläinen, säveltäjä Lasse Mårtenson, näyttelijät Kari Heiskanen ja Pirkka-Pekka Petelius, näytte-lijä-teatterinjohtaja Asko Sarkola sekä kirjailija Pirkko Saisio. Tämä kirja kertoo Åken työstä ja elämästä, painottaen jälkimmäistä sanaa. Työ oli Åken elämää, ja sen tuloksissa kimmelsivät kiteinä hänen elämänsä muut ulottuvuudet.
Varjojen kätkö

Maria Gripen lumoavan klassikkosarjan päätösosa! Varjo-sarjan neljäs, viimeinen osa sijoittuu ensimmäisen maailmansodan alkamisen aikoihin ja valottaa Carolinin ajatuksia, tunteita ja kokemuksia. Rosengåvan linnan ja sen ihmisten salaperäisiin mysteerimaailmoihin vangitsevasti mukaansa vetänyt romaanisarja huipentuu sarjan toisen päähenkilön, Carolinin itsetutkiskeluun ja sisäisen maailman kohtaamiseen. Kirjailijana vahvasti omaa aikaansa edellä ollut Maria Gripe tutkii Carolinin henkilöhahmon kautta syvällisiä kysymyksiä todellisuuden ja kuvitelmien kohtaamattomuudesta, ulkopuolisuuden kokemuksesta, ihmisyydestä, minuudesta ja sukupuolesta, oikeudesta olla oma itsensä. Maria Gripe (1923-2007) oli kansainvälisesti tunnettu ruotsalainen lasten- ja nuortenkirjailija, joka teki läpimurtonsa 1960-luvun alussa Josefin-romaaneilla. Yhteensä hän kirjoitti 38 kirjaa, joita on käännetty 29 kielelle. Gripe on saanut lukuisia palkintoja kirjoistaan sekä Ruotsissa että ulkomailla. Gripe tunnetaan myös mystisen, yliluonnollisia teemoja sisältävän Varjo-sarjan tekijänä. Tämä neliosainen romaanisarja julkaistiin suomeksi 1980-luvulla ja se on vakiinnuttanut asemansa lukijoiden unohtumattomana suosikkina.
Jääkalastaja

Lomakaupungin idylli vaihtuu jäiseen talveen Kun tutkimusalus Idun saapuu Smögenin satamaan eräänä talviaamuna, tutkimuspäällikkö Kaj Malmberg löydetään murhattuna hytistään. Yliopiston rehtorille, Regina Löfdahlille, tapaus merkitsee skandaalia, sillä Kaj Malmbergin oli tarkoitus jakaa meritutkimuksen merkittävin palkinto vielä samana iltana Smögenin kylpylähotellissa. Dennis Wilhelmson ja Sandra Haraldsson vedetään mukaan murhatutkimukseen, joka asettaa paitsi heidän yhteistyönsä, myös koko valtakunnan kansainväliset suhteet todelliseen testiin. Löytyykö murhan tekijä Smögeniltä vai voiko hän olla edelleen Idunilla, joka protesteista huolimatta saa luvan jatkaa tutkimusmatkaansa Norjan rannikkoa pitkin Huippuvuorille. Ja miten toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat voivat liittyä murhaan? Ruotsalainen Anna Ihrén kulkee Viveca Stenin ja Camilla Läckbergin jalanjälkiä kirjoittamalla pikkukaupunkiin sijoittuvia murhamysteerejä. Jääkalastaja on toinen osa Smögenin idylliseen merenrantakylään sijoittuvassa jännityssarjassa. Smögenin jylhät rannikkomaisemat, äärimmäiset sääolosuhteet ja pikkukylän salaisuudet ovat lumonneet kymmenettuhannet lukijat ja kuuntelijat Ruotsissa.