Ilman valoa ja lämpöä ei Suomen talvesta selviä. Niinpä lämmitetään kaakeliuuneja, pöydälle nostetaan öljylamppu ja pimeään lähdetään myrskylyhtyä kantaen. Samaan tapaan idealistin rinnassa palava liekki sytyttää innostuksen, jonka roihu leviää laajalle suurten kansanliikkeiden aikana 1800-luvun lopulla.
Ulla-Lena Lundbergin romaanin keskiössä on Finnsinkansanopisto, jonka perustaminen on jo itsessään suuri voitto. Opistosta tulee innostavien keskustelujen näyttämö. Venäläistämiskaudella kiistaa käydään aktivismin ja lainkuuliaisuuden suhteesta. Kansanopisto on epäpoliittinen, se on tarkoitettu sivistyksen tyyssijaksi, mutta...
Lundberg ei olisi Lundberg, ellei hän lähestyisi tapahtumia päähenkilöidensä kautta. Hän kuvaa kolmen pariskunnan elämää kolmen sukupolven ajan – Vaasan palosta elokuussa 1852 Krimin sodan kautta 1920-luvun lopulle – lukutaidottomuudesta tyttökoulujen ja yliopistojen kautta pakkomielteiseen koulupelkoon. Yksittäisen ihmisen elämä, epäilykset, arjen loputon raadanta ja etenkin kaikkinielevä, kuluttava rakkaus työntävät Suomen kohtalon toisinaan pitkäksikin ajaksi taka-alalle.