Kun koulussa on luistelua, Emilia lähtee autotalliin etsimään luistimia. Varoittamatta silmät osuvat hyllyllä olevaan laatikkoon, jossa on vieraita papereita. Silloin Emilia saa tietää: hänet on adoptoitu vauvana. Tavallaan hän on tiennyt sen aina ja tavallaan ei.
Kun Emilia odottaa esikoistaan, hän ottaa yhteyttä biologiseen äitiinsä ja kutsuu tämän kahvilaan. Kaupungin toisella laidalla vieras nainen valmistautuu lähtöön, varaa taivaalle tähyillen mukaansa sateenvarjon.
Odotus antaa äänen adoptiovanhemmille, biologiselle äidille sekä tietenkin Emilialle. Adoptio pakottaa heidät muistamaan. Se saa heidät määrittelemään perhettä yhä uudestaan ja myöntämään, ettei kukaan heistä ollut äitinä, isänä tai tyttärenä sellainen kuin toinen oli odottanut.
Kaunis ja haikea romaani 1970-luvun lapsuudesta näyttää ruokailevan perheen matalalla roikkuvan keittiönlampun valossa.