Malone tietää kuolevansa pian. Sänky, jossa maata, keppi, jolla liikutella ympäröiviä esineitä ja ikkuna, josta katsella vastapäistä taloa. Tässä ovat Malonen maailman ulkoiset puitteet. Malonella on kuitenkin myös kynä ja vihko. Lähestyvää kuolemaansa odottaessaan hän kertoo itselleen tarinoita: "Sanat ja kuvat pyörivät päässäni, putkahtavat ehtymättä esiin ja ajavat toisiaan takaa, sulautuvat toisiinsa, repeytyvät. Mutta tämän sekasorron tuolla puolen rauha on syvä, ja välinpitämättömyys."
Samuel Beckett syväporaa ihmisen sisintä. Hän tekee sen perinnetietoisena ja ehdottoman itsenäisesti poikkeuksellisella ammattitaidolla. Hänen keinovaransa ulottuvat suuresta komiikasta tarkkanäköiseen filosofiseen pohdiskeluun, armottomasta parodioinnista ja kaiken kyseenalaistamisesta hivelevään lyyrisyyteen.
Beckett tunkeutuu viattomuuden ja julmuuden maailmaan, hän paljastaa ihmisessä majailevan huvittuneisuuden ja epätoivon, ja lopulta ihmisen, joka epäolennaisuuksista riisuttuna ei tiedä elääkö enää vai onko jo kuollut. Mutta ahdistuksen ja tuskan maaperästä kohoaa suuri virvoittava taide.